Sisältöön »
 

OLEMME
yrityksiä varten!

OLEMME
yrityksiä varten!

 
 

Ajankohtaista

28.11.2022

Golden Fields sijoittui Humppilaan – kuivarehun tuotanto alkaa kesäkuussa


Jos Golden Fieldsin Humppilasta ostamien toimitilojen päälle laittaa harpin piikin ja piirtää sadan kilometrin kehän, jää sen sisälle täydellinen alue nurmirehun kasvattamiseen laitoksen tarkoituksiin. Lokaatio oli yksi tärkeimmistä syistä, joka ratkaisi yrityksen sijoittumisen Forssan seudulle.

– Sen lisäksi, että olemme keskellä lounaisen Suomen parasta viljanviljelyaluetta, tästä on myös hyvät yhteydet Helsingin ja Rauman konttisatamiin, toteaa Golden Fields Factoryn toimitusjohtaja Risto Uusitalo.

Golden Fields OÜ on kansainvälinen rehualan yritys, jonka nurmirehun jalostamo on toiminut Virossa vuodesta 2017 asti. Yritys tuottaa tuotantolaitoksillaan Virossa ja Liettuassa tuorerehua, säilörehua ja kuivaheinää kuivattuna 10 %:n kosteuteen, jolloin se kestää pitkän kuljetuksen merikonteissa Lähi-itään, Koreaan ja Japaniin. Yhtiön koko tuotanto menee ison yhteistyökumppanin LLC Aldahra Groupin kautta vientiin.

Uusitalon ensimmäisiä tehtäviä toimitusjohtajana oli toimitilojen löytäminen. Mukana sijoittumisvertailussa oli loppusuoralle asti toinen paikkakunta Varsinais-Suomessa.  

– Olen itse Somerolta lähtöisin ja tunnen tätä seutukuntaa. Otin yhteyttä Fykkiin Forssassa asuvan entisen kollegan neuvosta ja sieltä lähetettiinkin heti minulle tämän myytävänä olevan tehdaskiinteistön esite.

Golden Fieldsin ostama tehdaskiinteistö on alun perin rakennettu Puolimatkan ovitehtaaksi ja myöhemmin siinä on ollut monenlaista tuotannollista toimintaa. Hallitilaa on 1,4 hehtaaria ja maapinta-alaa 6,6 hehtaaria.

Yhteiskumppaneita tarvitaan paljon

Uutena yrityksenä seudulle sijoittuva Golden Fields tarvitsee useita kumppaneita toiminnan käynnistämiseen ja pyörittämiseen.

– Tärkein työ on ensi vuoden alussa viljelysopimusten tekeminen suunnitellun korjuualueen viljelijöiden kanssa. Nurmenviljely sopii tällaiselle vilja-alueelle kasvinvuorottelun takia kuin nenä päähän. Myös EU:n tukipolitiikka suosii jatkossa viherryttämistä. Uskon, että Golden Fieldsin sijoittuminen tälle alueelle tuo viljelijöille monia uusia mahdollisuuksia, Risto Uusitalo kertoo.

– Parhaillaan haemme HR-yritystä, joka auttaisi rekrytoinneissa ja hoitaisi myöhemmin mahdollisesti myös meidän henkilöstöhallinnon asioita. Myös laboratoriopalveluihin etsimme kumppania. Traktoriurakoitsijat tulevat olemaan avainasemassa nurmenkorjuuketjussa.

Uusitalon arvion mukaan Golden Fields Factory tulee työllistämään täydessä vauhdissa alustavasti arvioiden 20–25 henkilöä. Työtä tehdään silloin vilkkaan tuorerehun korjuusesongin aikana kesällä kolmessa vuorossa viitenä päivänä viikossa. Viikonloppuna huolletaan ja siivotaan laitosta.

Fyk hoiti hienosti sijoittumisneuvonnan ja mielelläni jatkan yhteistyötä heidän kanssaan muissakin asioissa, kuten hyvien verkostojen ja kumppanien löytämisessä.