Ajankohtaista
19.06.2025
Kankaiden kehittäminen on kilpajuoksua teknologian kanssa – Foxa mukana kaksikäyttötuotteiden kasvun kiihdyttämisessä
Miten yritys ja sen tuotteet tehdään puolustusvoimille mielenkiintoisiksi? Tai miten löytää hankintapuolelta oikeat ihmiset, jotka vastaavat tuotekehityksestä?
Muun muassa näihin kysymyksiin yritykset ovat saaneet sparrausta Define Startup-kiihdyttämössä. Se on avoin verkosto, joka kerää yhteen puolustusvoimat, puolustus- ja turvallisuusalan yritykset, oppilaitokset ja tutkimuslaitokset sekä useita toimijoita Riihimäellä sekä ja Kanta-Hämeen alueella.
Verkoston tavoite on kiihdyttää osallistujien innovaatio- ja kehitystoimintaa sekä kasvattaa yritysten liikevaihtoa.
– Define on vähän kuin Slush, mutta puolustusteollisuuden näkökulmalla, kertoo kiihdyttämössä mukana olleen Foxa Oy:n toimitusjohtaja Johanna Rämö.
Foxa on forssalainen työ-, armeija- ja ulkoiluvaatekankaita kehittävä ja valmistuttava yritys, jolla on markkina-alueensa laajin tuotevalikoima.
– Meitä ei ihan heti mielletä teknologiseksi yritykseksi tai tuotteitamme teknisiksi, mutta esimerkiksi armeijakankaiden ja varusteiden kehittäminen on yhä enemmän kilpajuoksua uuden teknologian kanssa. Kankaassa pitää olla paljon erilaisia ominaisuuksia, kuten suojautuminen lämpökameralta.
– Toinen näkökulma on arktinen sodankäynti, josta nyt paljon puhutaan. Meillä on osaamista sotilaiden vaatettamisesta ja varustamisesta kylmissä oloissa, mitä ei suurimmasta osasta Nato-maita löydy.
Kaksikäyttötuotteet palvelevat koko yhteiskuntaa
Definessä yhtenä näkökulmana ovat kaksikäyttötuotteet, jotka palvelevat puolustuksen lisäksi koko yhteiskuntaa.
– Meidän tuotteemme ovat kaksikäyttötuotteita hyvinkin, sillä saatamme toimittaa samaa kangasta rakennusmiesten työvaatteeseen ja lastenvaatteisiin kuin sotilaan vaatetukseen. Kuosit ja värit ovat erilaisia, mutta samoja teknisiä perusominaisuuksia ja kovaa kulutuksenkestoa halutaan kaikkiin käyttötarkoituksiin.
Definen tapaamissa oli mukana puolustusvoimien asiantuntijoita kertomassa omasta tuotekehitystoiminnastaan ja hankinnoistaan. Osallistujat saivat myös yrityskohtaista valmennusta rahoittajien vakuuttamiseen.
– Henkilökohtaisesti Define avasi silmiä siitä, millaiset asiat pitää olla yrityksessä kunnossa ja hyvin esitettynä, että rahoittajat kiinnostuvat. Käytännössä siis se, että sijoittajia kiinnostavat luvut siitä, miten yrityksessä tehdään kasvua.
– Tosi hienoa, että Kanta-Hämeessä on tällaista toimintaa, jossa etsitään hyviä innovaatioita ja saatellaan niitä markkinoille. Jo pelkästään verkostoituminen ja oikeiden ihmisten tunteminen on tosi tärkeää.
Voit lukea Definestä lisää täältä!