Sisältöön »
 

OLEMME
yrityksiä varten!

OLEMME
yrityksiä varten!

 
 

Ajankohtaista

28.05.2019

RAKENNERAHASTOT OVAT OSA YMPÄRISTÖSTRATEGIAA


Rakennerahastot ovat osa ympäristöstrategiaa




Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahasto-ohjelma on myös Hämeen ELY-keskuksen alueella ohjelma, joka toteuttaa ympäristöstrategiaa.

Kestävää kasvua ja työtä – Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 - 2020 on nimensä mukaisesti ohjelma, jolla pyritään toteuttamaan EU:n ja Suomen korkeita ilmastotavoitteita. EU asetti kuluvalle ohjelmakaudelle tavoitteeksi, että vähintään 20 % Euroopan aluekehitysrahaston eli EAKR-ohjelman rahoituksesta pitäisi kohdistua vähähiilisyyttä edistävään hanketoimintaan. Suomessa ohjelmavalmistelun yhteydessä tämä tavoite nostettiin 25 %:iin. Hämeen ELY-keskus myöntää rakennerahasto-ohjelman EAKR-osuudesta lähinnä yritysten kehittämisavustuksia yritysten kehittämis- ja investointihankkeisiin. Ohjelmateknisistä syistä vain ne kone- ja laiteinvestoinnit, jotka edistävät energiatehokkuutta ja materiaalitehokkuutta, kerryttävät ohjelmavaatimuksena olevaa 25 %:n osuutta rahoituksesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asiaa pidettäisi esillä myös muiden hankkeiden kohdalla.

Rakennerahasto-ohjelman Euroopan Sosiaalirahaston eli ESR:n puolella vastaavaa ohjelmatavoitetta ei ole, mutta vähähiilisyystavoitetta tarkastellaan niissäkin hankkeissa läpäisyperiaatteella, eli kaikki hakijat joutuvat suunnitelmaansa kirjoittaessaan miettimään millainen hankkeen suhde vähähiilisyystavoitteisiin on. Näin siis siitä huolimatta, että vain harvoin ESR-hankkeilla on tai voikaan olla mitään suoraa vaikutusta ilmastotavoitteisiin.

Tällä hetkellä ohjelmatason varauksissa EAKR-ohjelmaosio on melko lähellä 25 %:n vähähiilisyystavoitteen toteutumista. Valitettavasti se tavoitteesta jäljessä oleva osio on nimenomaan yritystukirahoitus, eli tästä johtuen voi varsin hyvin todeta, että pk-yritysten vähähiilisyyttä edistävät energiatehokkuutta lisäävät kone- ja laiteinvestoinnit olisivat varsin tervetulleita.

 Sinikka Kauranen
Yksikön päällikkö
Rahoitusyksikkö
Hämeen ELY-keskus