Sisältöön »
 

OLEMME
yrityksiä varten!

OLEMME
yrityksiä varten!

 
Liiketoiminnan kehittäminen

henkilöstön kehittäminen- Panostus osaamiseen on investointi yrityksen tulevaisuuteen

Ammatillinen koulutus yrittäjän tarpeisiin

Oppisopimus voidaan tehdä jo työsuhteessa olevalle työntekijälle, jonka osaamista halutaan kehittää. Tällä tavalla voidaan kehittää osaamista yrityksen sisällä ja mahdollisesti palkata uusia työntekijöitä vähemmän osaamista vaativiin tehtäviin. 

Oppisopimus on myös vaihtoehto työllistää uusi työntekijä ja tarjota työntekijälle mahdollisuus suorittaa ammatillinen tutkinto tai tutkinnon osia työn ohessa.

Oppisopimusopiskelusta noin 80% tapahtuu työpaikalla käytännön työtehtävissä, minkä lisäksi opiskeluun kuuluu tietopuolista opetusta oppilaitoksessa.


Oppilaitosyhteistyö 

Projektityöskentely ei ole oppimisen mahdollisuus ainoastaan opiskelijalle. Parhaimmillaan opiskelijoiden kanssa toteutettavat projektit kehittävät sekä opiskelijan, että yrityksen työntekijöiden osaamista ja mahdollistavat opiskelijoille tavan toteuttaa opintoja konkreettisesti ja työelämälähtöisesti. Samalla työnantaja voi saada uusia ja tuoreita kehittämisideoita ja  mahdollisesti jopa hyvän kontaktin tulevaisuuden rekrytointitarpeisiin.


Koulutukset

Yrittäjyyskoulutus on vaihtoehto niille, jotka suunnittelevat yrittäjyyttä. Koulutuksia on erilaisia ja niitä järjestetään työvoimapoliittisena koulutuksena, sekä eri oppilaitoksien toimesta. Lisätietoa antavat TE-toimisto ja alueen oppilaitokset.

Työntekijöiden ammattitaidon kehittäminen työn ohessa on  myös mahdollista erilaisten koulutuskokonaisuuksien kautta. Koulutuskokonaisuudet voidaan räätälöidä täysin yrityksen tarpeisiin. 

 

Ota yhteyttä

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä

Oppisopimustoimisto
Keskus 040 7130 555
asiakaspalvelu@lhkk.fi


Hamk

Tiina Björkskog
040 7690 900
palveluneuvoja
Työelämäpalvelut
etunimi.sukunimi@hamk.fi


Te-palvelut

Jari Lartama
029 5041 657
Asiantuntija, Yrityspalvelut

Mari Pöysti
029 5041 717
Asiantuntija, Yrityspalvelut

etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi


eures-palvelut

Hannele Soirila
029 5041 752
etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi
eures.hame@te-toimisto.fi